Blogitekstien tekijänoikeudet säilyvät allekirjoittaneella. Verkkomaailmassa toisten tekstien kopioiminen on erittäin helppoa, muttei kuitenkaan sallittua. Toisten blogikirjoituksia ei saa kopioida myöskään sellaisenaan vailla lähdeviitettä. Jos aijot linkittää tekstini tai blogini muille sivuille, niin ilmoitathan siitä etukäteen, jotta voin varmistua käyttötarkoituksesta. Pitäisin sitä hyvänä tapana.

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Täällä ollaan! :)

Heippa taas pitkästä aikaa!

Aikaa on vierähtänyt yli kuukausi ja se johtui pitkälti joulukiireistä sekä siitä, että töissä oli erittäin haastava jakso käynnissä, kun piti tehdä useamman ihmisen työt, joten sitä varsinaista luppoaikaa ei juurikaan ole ollut.

Opiskelut ovat sujuneet mallillaan ja olen pysynyt omassa aikataulussani. Eli kandia aletaan vääntämään toukokuussa tai siis silloin alkaa se seminaari ja paperit tulevat toivon mukaan sitten syyskuussa ulos..

Olen tässä useamman viikon ajan pyöritellyt kevään lukkaria ja se koostuu tietenkin:

Puheviestinnän monimuotokurssi (toukokuu) 2op
Kirjoitusviestinnän monimuotokurssi (maaliskuu) 2op
Ruotsin kirjallinen ja suullinen taito (helmikuu) 3op HYI KAMALA!!!!!
+ Enkun suullinen esitys (maaliskuu)

+ käyn korottomassa mun pari kakkosta tässä kevään aikana

+ Suoritan loppuun mun kauppatieteen perusopinnot 30op (verkon kautta) Liitän ne maisteriopintoihin.
+ Rikosoikeuden kaksi kurssia (verkon kautta).

Unohdinkohan tästä vielä jotain?! Varmaan jotain pieniä muutoksia tulee tuohon vielä, mutta tuo on tällä hetkellä vain suuntaa antava.

Palaillaan taas kohta puoliin! :)