Blogitekstien tekijänoikeudet säilyvät allekirjoittaneella. Verkkomaailmassa toisten tekstien kopioiminen on erittäin helppoa, muttei kuitenkaan sallittua. Toisten blogikirjoituksia ei saa kopioida myöskään sellaisenaan vailla lähdeviitettä. Jos aijot linkittää tekstini tai blogini muille sivuille, niin ilmoitathan siitä etukäteen, jotta voin varmistua käyttötarkoituksesta. Pitäisin sitä hyvänä tapana.

maanantai 23. heinäkuuta 2012

Sisustaminen solukämppään

Olen vähän miettinyt tuota soluhuoneen sisustamista ja tulin siihen tulokseen, että hankin muutaman tavaran Ikeasta, kun sieltä ne saa kerran kotiinkuljetuksella.  En viitti Espoosta alkaa roudaamaan pakettiautolla tavaraa (lue: huonekalut Joensuuhun), kun matka on niin pitkä ja pakettiautokin pitäisi vuokrata + bensat. Joten tässä sitten käytin loogisesti matikkaa ja huomasin, että säästän rahaa paljon enemmän, kun hankin muutaman tavaran suoraan tuonne soluhuoneeseen. Omat tavarat lähtevät omasta kämpästä vanhempien autotalliin säilöön, kunnes ensi keväänä sitten palaan.

Lamppu ja satulatuoli ovat jo omasta takaa. Nuo muut tulevat Ikeasta ja maksoivat yhteensä vain reilu parisataa. Esim. tuo vasemmalla alhaalla oleva pikkupöytä, jonka laitan yöpöydäksi, niin maksoi vain 4.95 EUR ja tuo vasemmalla toiseksi ylimmäinen sohvapöytä tulee tv-tasoksi ja sekin maksoi vain 19,95 EUR, joten edullisesti pääsin noissa hankinnoissa. Ei kirpaise lompakkoa.

Tässä on enää 3 viikkoa lomani alkuun ja muuttoon Joensuuhun.Sittenpähän pääsen testailemaan nikkarointitaitoja, että miten nuo hökötykset kootaan. Vähän on epäilyksenä, että taas kun Ikeasta hankitaan tavaraa, niin ruuvitkin pitää ostaa erikseen, kun eivät kuulu tuohon pakettiin, mikä on aika järjetöntä... No katellaan kolmen viikon päästä, kun nuo tavarat tupsahtavat perille, että saanko ne edes koottua, heh! :)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Muutto Joensuuhun lähestyy..

Heippa!

Olen tässä järjestellyt muuttoa tuonne Joensuuhun ja nyt kaikki alkaa olla ihan valmista. Olen vuokrannut oman Espoon kämppäni. Joensuuhun muutan virallisesti 13.8, joten musta tulee Joensuulainen... ( en usko itsekään, että sanoin noin)  Kävin kuluneella viikolla tsekkaamassa tuota solukämppää ja vein sinne hieman tavaraa ja tulin siihen tulokseen, että roudaan täältä Espoosta vaan vaatteet, vuodevaatteet ja muutamat astiat tuonne. Mitään muuta ei oikein kannata tuoda. Paitsi peili, (sehän siis on se kaikista tärkein, heh)

Kiertelin paikalliset kirppikset ja SPR:n kontin ja sitten nuo 3 kierrätyskeskusta ja niissä oli ihan kamalan näköisiä huonekaluja. Suoraan sanottuna rumia ja eltaantuneita. Olisivat olleet edes kuluneita, mutta meidän mökilläkään ei ole edes niin kauheassa kunnossa olevia huonekaluja, kuin mitä tuolla oli tarjolla! :D

Eli päätin sitten tilata Ikeasta kotiinkuljetuksella sängyn, lipaston, työpöydän. Eiköhän noilla nyt alkuun sitten pärjää. Kattelin sellaista kivaa avoseinähyllyä, joka maksoi alle kympin. Voisi olla hyvä sijoitus, kun säästää tilaa niin paljon. Niitä kun ostaisi muutaman, niin saisi tavarat seinälle pois maasta.


Tässä muuten on kuva tuosta soluhuoneestani. Ripustin sinne verhot, heh! :D


Tuon huoneen koko on muuten 4m x 4m.  Eli oli ihan yllättävän iso ja tilava. Ainoa haaste on tuossa tilassa se, että siellä on toki kolme eri pistokerasiaa, mutta tv-pistoke on komeron vieressä, missä ei ole mitään järkeä! :D Pitää hankkia sellainen tv-jatkojohto, jotta saa sen telkun siirrettyä muualle kuin komeron viereen, heh! :D Tuossa komerossa on yllättävän hyvin säilytystilaa ja tuossa noiden hyllyjen syvyys on todella syvä. Normaalia syvempi. Esim. omassa kämpässäni ovat noiden hyllyjen syvyydet ovat paljon pienemmät.



Kävin paikallisessa Sähkö-Pekassa (sähköliike) ja ostin sieltä kattolampun, joka oikeasti valaisee koko huoneen, eikä mitään sellaista höttölamppua, joka ei valaise mihinkään. Olin etsinyt kauan sellaista lamppua, jossa on paljon tehoa ja valaisee laajan alueen ja johon saa myös talven tultua vaihdettua lamppuja kirkkaammaksi (enemmän watteja). Inhoan sellaisia lamppuja, joista tulee kellertävää valoa ja joka valaisee vaan pienen alueen. Niin löysin sellaisen kunnon valaisimen  kyseisestä liikkeestä ja se on kyllä hyväksi havaittu. Se on desingn valaisin, mutta hintansa väärti. Myyjä oli ihan mielettömän ystävällinen ja aion asioida kyseisessä liikeessä uudestaankin etsimässä lukuvaloa :) Hän vielä sanoi, että voin milloin tahansa poiketa sieltä kysymässä mitä vaan :) Onkohan nuo myyjät yleensäkin noin ystävällisiä heti Kehä III:n ulkopuolella vai onko tuo vaan paikallinen tapa? Itse oikein hämmennyin, kun harvoin saa mistään niin hyvää palvelua.



Ainakin on nyt valon saanti taattu, kun on kunnon kattovalaisin! (Lisa Johansson-Papen suunnittelema Anni valaisin)

Niin, jään nyt tuonne Joensuuhun vuodeksi! :D Eiköhän ne opinnot tule nyt valmiiksi tuossa ajassa, kun voi keskittyä vain pelkästään opiskeluun, kun työnantajan kanssa on päästy yhteisymmärrykseen.

Pitäisi tässä laatia vielä syksyn tenttiaikataulut, kun ne ovat ilmestyneet ja vähän katsella, että mitä kursseja sitä vielä suorittaisi. Ja sitten pitää tuota kandisemmaa katsoa ja ilmoittautua siihen, että sen saisi pois alta.

Palaillaan taas kohtapuoliin, kun on muutto suoritettu ja saatu muut kuviot järjestettyä.