Blogitekstien tekijänoikeudet säilyvät allekirjoittaneella. Verkkomaailmassa toisten tekstien kopioiminen on erittäin helppoa, muttei kuitenkaan sallittua. Toisten blogikirjoituksia ei saa kopioida myöskään sellaisenaan vailla lähdeviitettä. Jos aijot linkittää tekstini tai blogini muille sivuille, niin ilmoitathan siitä etukäteen, jotta voin varmistua käyttötarkoituksesta. Pitäisin sitä hyvänä tapana.

maanantai 9. huhtikuuta 2012

OTM-tutkinto Itä-Suomen yliopistoon 2013

Lisäksi olen miettinyt sitäkin vaihtoehtoa, että nyt kun ilmeisesti näyttää siltä, että tuo OTM tutkinto-oikeus myönnetään Itä-Suomen yliopistolle v 2013 alkaen ja siellä olisi tarjolla 40 opiskelupaikkaa... niin mitä, jos sittenkin hakisi siihen vuoden päästä. Tosin sehän edellyttää pääsykokeisiin lukemista, mutta olisi ihan harkinnan varainen asia.. Eikä siinä kyllä menettäisi mitään, jos ei pääsisikään sisälle. Luulen, että nyt nämä jo käydyt kurssit antavat tuohon pääsykokeeseen erittäin vahvan pohjan ja todennäköisesti ne pääsykoekirjat tulevat vielä olemaan omien proffien kirjoittamat, niin tietää jo vähän ennakkoon, että mitä ne mahdollisesti hakevat siinä tenttivastauksissa... ;)

Mielenkiintoisia aikoja kyllä eletään, joten jäädään kuulolle ja katsotaan, että miten asiat etenevät :)

9 kommenttia:

  1. Ympäristöoikeuden luennoilla Kuopiossa Määttä sanoi pari viikkoa sitten, että heidän pitää miettiä haluavatko kannustaa hallintotieteiden tutkinnon suorittajia hakemaan, että annetaanko kursseista korvaavuuksia ja millä ehdoilla... Eli ainakaan finanssioikeuden perusteista ei saa (vai mikä se on siinä yleisissä oikeusjärj.opinnoissa, kun on rastiruutuun tentti). Tuli olo, että suhtautuu korvaavuuksiin hieman negativiisesti. Tosin sanoi sitten perään, että sehän selviää sitten syksyllä 2013, että pääsikö yksikään korvaavuuksien hakija sisään vai ei.. Että tarvitseeko laitoksen kehittää ohjeita vai ei..

    VastaaPoista
  2. Onhan se ymmärrettävää, että kurssien sisällöt eroavat kuitenkin toisistaan. Ainakin Helsingissä siihen finanssioikeuteen kuuluu muistaakseni 5 kirjaa ja meillä selviää yhdellä kirjalla (sitä pidetään siellä tiedekunnan vaikeimpana tenttinä), joten ymmärrän hyvin miksi Määttä suhtautuu yleensäkin nihkeästi noihin korvaavuuksiin.

    Periaatteessa opiskellaan samaa asiaa, mutta ei sitten kuitenkaan... Saa nähdä, että saako esim. tuolla finanssin tentillä korvattua esim. jonkin ko. kirjan, että olisi mahdolliseen tenttiin lukiessa yksi kirja vähemmän tms.. mutta kaiketi nuo nyt selviävät tässä aikanaan.

    VastaaPoista
  3. Niinhän se on. Puhetta oli siitäkin, että kurssit ovat suhteellisen pieniä. Turussa taisi olla pienimmät op:t ja nekin ovat pienimmillään 7 op:tä. Eli tulevat laajentamaan kurssialueita. Miten tuo muuten menee, siis oikeudellisen tutkinnon saaminen? Määttä puhui asiasta varmana, mutta sivuilla luki, että opetusministeri vasta esittää tutkinto-oikeutta. Asianajoliittohan älähti tuosta ja lobbaa varmasti tuota vastaan. Pitänee vaan katsoa miten käy.

    VastaaPoista
  4. Aika harvoin on yleensäkään ministerin ehdotuksia torpattu, kun niitä on virkamiehet ja alivaltiosihteerit valmistelleet, joten pitäisi tätä aika todennäköisenä, että se tutkinto tulee meidän yliopistoon. Itse asiassa Akavan tai asianajoliiton tai minkään muun järjestön kanta ei vaikuttane tuohon käytännössä ollenkaan, kun tuo tutkinto on jo käytännössä luvattu meille. Ja tuskin meidän yliopistokaan sitä mainostaisi etusivuillaan, jos sitä ei pidettäisi varmana. Esim. silloin aiemmin kun silloinen Joensuu haki tuota oikeutta, niin siitä ei julkistettu missään mitään tietoa. Oli korkeintaan pari riviä...

    Mutta kuten sanoit... nähtäväksi tämä kuitenkin jää, että miten tulee käymään..

    VastaaPoista
  5. Niin ja luitteko muuten Legion sivuilta (facebook), kun siellä oltiin käyty keskustelua siitä, että jos ottaa kandinpaperit nyt ulos, niin ei saa sitten käännettyä todennäköisesti yhtä paljon kursseja hyväksiluetuksi vaan se määrä olisi silloin paljon rajatumpi...!?!

    Jos se menee tuolla tavalla, niin mähän jätän kandin tekemättä/palauttamatta ja jatkan mun ns. maisterivaiheen opintoja. Ja jos en pääse sisälle sitten ensi syksynä tuohon tutkintoon, niin äkkiäkös tuollaisen reilun 20s kanditutkielman väsää sitten ja siitähän voi jatkaa melkein samalla aiheella gradun tekookin...

    Näitä vaihtoehtoja pitää oikeasti miettiä, että miten voi maksimoida kaiken hyödyn..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Hki/Tku/Lappi tiedekunnissa hyväksilukuja ei saa lainkaan jo valmiista tutkinnoista (eli esim. jos kandi otettu jo "välitutkintona" ulos), mikä on järkevää: muutenhan ihmiset vois samalla työllä hakea eri tutkintonimikkeitä eri yliopistoista eli hyväksikäyttää samat opinnot moneen tutkintoon.

      Itse kanditutkielman kirjoittaminen ei vaikuta, vaan se onko opinnoista otettu tutkintotodistus ulos. Samaa linjaa noudattanevat täälläkin, jos OTM tutkinnonanto-oikeus tulee.

      Tosi tuntuvat olevan jopa tiukemmilla linjoilla kun perinteiset oikikset: hyväksilukuraja olisi 3-4 vuotta opintojen suorittamisesta, kun se esim. Hgissä on max 30 vuotta, jos relevantteja opintoja...! Huvittavaa sinänsä, kun ennen tätä ovat laitoksen proffat (Määttä ml.) kritisoineen hieman huvittuneina muiden tiedekuntien ylitiukkoja hyväksilukukriteereitä...

      Poista
  6. Huomasitko muuten jo, että 26. päivä (jos muistan oikein :D) on infotilaisuus Joensuussa ON- ja OTM- tutkinnoista. Toivottavasti tulee laitoksen sivuille jonkinlainen tiivistelmä niistä siellä käsitellyistä asioista kun ilmeisesti noista korvaavuusjutuistakin infotaan.

    VastaaPoista
  7. Joo, mulle tuli mailiin ilmoitus siitä. Ja olisi tosiaan hyvä, jos siitä tulisi jotain infoa, koska en itse todellakaan pääse sinne paikan päälle. Katselin, että joku oli laittanut jo jokun kyselyn jostain videoyhteydestä, mutta epäilen, ettei se kuitenkaan toteudu. Tuollainen jonkin sortin tiivistelmä olisi kyllä hyvä, niin se tieto ei jäisi vaan sinne osallistujille vaan sitä saisi myös muutkin, jotka eivät pääse paikan päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla sama tilanne kuin Coasella, olen suorittanut lähes kaikki HTK-tutkintoon tarvittavat kurssit sekä YTM-pääaineeni kandiopinnot. Tuskin haen Joensuuhun vielä ensi vuonna suorittamaan OTM-tutkintoa. Paikkoja on 40 ja jos osaan veikata, on hakijoita yli 600 ensi vuonna kun vanhat HTK:t hakevat, samoin kuin Lappiin aikovat + muut. Samalla paljon hehkutetusta HTM:stä tulee toissijainen tutkinto ja jakaa tiedekunnan a ja b osaan. Pelko lienee realistinen?
      Mielestäni HTM on hyvä tutkinto, mutta jos haluaa lakimiehen/naisen tehtäviin kannattaa OTM suorittaa, mutta pyrkiä oikeustieteelliseen tiedekuntaan, jossa ei ole kasvukipuja vaan vankat perinteet OTM- tutkintojen myöntämisestä.

      Jos taas haluaa toimia muissa kuin juristin tehtävissä, on lienee resurssien kohdistamisen kannalta järkevämpää keskittyä HTM tutkintoon ja ottaa vahvat sivuaineet mukaan. Tämä on vain minun mielipiteeni :)

      Poista

Jätä asiallinen viesti.