Blogitekstien tekijänoikeudet säilyvät allekirjoittaneella. Verkkomaailmassa toisten tekstien kopioiminen on erittäin helppoa, muttei kuitenkaan sallittua. Toisten blogikirjoituksia ei saa kopioida myöskään sellaisenaan vailla lähdeviitettä. Jos aijot linkittää tekstini tai blogini muille sivuille, niin ilmoitathan siitä etukäteen, jotta voin varmistua käyttötarkoituksesta. Pitäisin sitä hyvänä tapana.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Voi ei... soluasuntoon joudun...

Voi hyvät hyssykät sentään!

Minähän niin kuvittelin, että mulle se yksiö sieltä Joensuusta järjestyisi aika kivasti, mutta mitäs vielä. Se täti siellä Joensuun Ellissä kertoi, että yksiöihin on vuoden jonot! Siis vuoden, what?! Vaikka olenkin kaukaa tulevana ns. etusijalla, niin vuoden joudun jonossa roikkumaan.

Noh, mä sitten kysäisin noista soluasunnoista, niin hän sanoi, että 01.06 alkaen olisi tarjolla jatkaville opiskelijoille (eli mulle) soluasuntoa usemmasta kohteesta. Eli jos mun työkuviot ei järjestyisi virkavapaan kannalta toivotunlaiseksi, niin mä sitten voisin tehdä lyhennettyä työviikkoa ja asua puolet ajasta Joensuussa ja puolet himassa. Ihan siksi, että saa nyt vauhdilla noita opintoja eteenpäin. Solun vuokra on muuten aika naurettavan pieni.

Eli kysymys kuuluukin... joudunko mä soluasuntoon sellaisen 19v teinin kanssa joka rymyää yöt läpeensä, kun joku (eli minä) koitan oikeasti nukkua ja opiskella?! Vai koittaako ne katsella jotenkin tuota ikää tms? Vai lykkäävätkö ne suoraan vapautuvaan soluun tosta noin vaan? Niin ja saako sitä oman huoneen ovea lukkoon? En luota kehenkään niin paljoa, että voisin jättää  tavaroita huolettomasti esille, kun tilaisuus tuppaa tekemään osasta varkaan... (en siis syyllistä ketään), mutta käytännössä tämä on jo nähty.

Ja mitä kalusteita tuollaisessa omassa soluhuoneessa on?! Ei ollut mitään mainintaa missään, kun selasin...

Kohta siis tulee mulle ensimmäinen soluasuntotarjous... :/

12 kommenttia:

  1. On soluasunnoissa joka ovessa lukko. Osassa (ainakin uusissa) on sänky ja pöytä, vanhoissa ei niinkään taida olla. Saattaa olla että kalustuksen voi vaatia/pyytää. Pitää varmaan kysellä sieltä toimistolta ihan. En ole koskaan itse asunut missään virallisessa soluasunnossa, jotta eipä musta sen enempää apua. Mutta lukot osaan luvata oveen :D

    VastaaPoista
  2. No hyvä, että on lukko olemassa! :D Joidenkin asuntojen kohdalla oli, että kalustus maksaa 17 EUR/kk vuokran päälle, mutta saapa nähdä.

    Toivottavasti itelle edes osuisi sellainen, jossa olisi tuo kaikki tarpeellinen, niin ei tarvitsisi sitä varten metsästää sänkyä ja tuolia ja lukupöytää.. Komerot sentään onneksi ovat, hahah! :D

    VastaaPoista
  3. Ensimmäinen samanlainen12. huhtikuuta 2012 klo 22.43

    Jos ei virkavapaa natsaa, niin opintovapaata on kai "pakko" myöntää. Tossa opintovapaassa on se etu, että mikäli työkokemusta on tarpeeksi niin saat koulutusrahastolta siihen aikuiskoulutustukea (tms.) suurinpiirtein ansiosidonnaisen verran. Kannattaa tuokin vaihtoehto selvittää (koulutusrahastolta), jos et vielä sitä ole tehnyt.

    VastaaPoista
  4. Itse oon suunnilleen sun ikäinen ja asun solussa. Eli ei se mitenkään kauheeta tai ylitsepääsemätöntä ole, asenne vaikuttaa paljon ja tietysti tuurikin kämppisten suhteen. Suurin osa soluasujista kun on kuitenkin ihan normiopiskelijoita, ikähaitari on loppujen lopuks aika suuri. Oven saa aina lukkoon. Ja jos ongelmia esiintyy, niistä voi aina puhua kämppisten kanssa, yleensä ne niin selviytyy:)

    Kalusteita ei mulla oo koskaan vuokraajan puolesta ollut, nehän taitaa mennä semmoisille, jotka asuu vaan muutaman kuukauden...

    T. Vanha opiskelija

    VastaaPoista
  5. Työnantajan tulee myöntää opintovapaata, mutta työnantajalla on tarpeen mukaan oikeus päättää opintovapaan ajankohdasta. Joskus esim. kesäaikaan voivat siirtää opintovapaan alkua myöhemmäksi.
    Tuosta aikuisopintotuesta, siihen pitää olla työkokemusta 8 vuotta (joissain tapauksissa 5 vuotta) ja jotta sitä voi hakea, pitään yhtäjaksoisen vapaan olla 2 kuukautta. Sitähän saa elämänsä aikana yht. 18 kuukautta maksimissaan ja sen 70 % palkasta. Tuon tuen saaminen edellyttää että on työstä opintovapaalla tai vastaavalla vapaalla.

    Soluasuntoihin kalusteita voi katselle esim. yliopiston intrasta, sieltä ilmoitustorilta. Siellä on joskus myös ns. vapaiden markkinoiden asuntoja, kalusteilla tai ilman. Joskus käy tuuri.

    VastaaPoista
  6. En kyllä tiennytkään, että pitää erikseen toivoa kalustettua soluasuntoa, jos sellaiseen joutuu.. Noh, kaikesta näköjään viisastuu..

    Olen selvitellyt myös tuota opintovapaata, mutta sen saisin vasta ensi tammikuusta alkaen, joten sen takia haen nyt virkavapaata joulukuun loppuun saakka, kun sen käytännössä myöntävät "heti". Ja mun omiin suunnitelmiin tuo syksyn rykäisy opintojen suhteen sopii muutenkin paljon paremmin, kuin ensi keväänä opiskelu (koska silloin luen niihin pääsykokeisiin, jos Itä-Suomi saa sen opinto-oikeuden OTM:n).

    Tässä on nyt kuitenkin pyöritelty näitä kuvioita aika lailla ympäri, joten katsotaan mihin sitä lopulta pääsdytään :)

    VastaaPoista
  7. Olen samanikäinen kun sinä. Minulla on opiskelupaikkakunnalla solu ja sit oikea koti. Olen opiskelupaikkakunnalla silloin ku vaan on pakko. Meillä on pakollisia luentoja + luentotenttejä.

    Mä olin kans, että en varmaasti ala kenenkään vieraan kanssa asumaan. Mä olin asunut 17v asti itsenäisesti, mutta pakon edessä ihminen suostuu kaikkeen ku ei ollut muuta asumismuotoa tarjolla. Meillä soluasunto on uusi ja todella rauhallinen asunto ja talo yliopiston vierestä. Ei ollenkaan huono vaihtoehto tälläiselle, kuka vaan opiskelee tehotahtisesti yliopistopaikkakunnalla olevat aikansa. Minulla on ollut kaksi eri kämppistä, ja molemmat rauhallisia opiskelijoita, eivät ole bilettäneet. Hyvin olen toimeen tullut molempien kanssa.

    VastaaPoista
  8. Kii: Mukava kuulla, että sinua on onnistanut kämppisten suhteen. Toivottavasti itsellekin kävisi samanlainen tuuri asioiden suhteen :)

    Juu, pakon edessä kyllä suostuu melkein mihin tahansa! :D

    VastaaPoista
  9. No, itse sain Elliltä solun vasta joulukuussa, vaikka hakemuksen olin pistänyt menemään jo maaliskuussa. Ja ei, en asunut Joensuussa ennestään. Että enpä osaa tuota sun kohtaloa kovin traagillisena pitää. Oven saa kyllä lukkoon ja voi eristäytyä omaan huoneeseen viettämään "laatuaikaa" ihan niin paljon kuin jaksaa. Ja en lähtis yleistämään iän perusteella, aika paljon näkyy olevan kilttejä 19 v. opiskelijatyttöjä jotka istuu illat läpeensä nenä kirjassa ja sit on näitä enemmän vuosia keränneitä bilehileitä.

    VastaaPoista
  10. Jotenkin tuntuu, että vedit herneet nenään tuosta kirjoituksesta ilmeisesti sen takia, kun olet juuri 19v, mutta toisaalta, jos ei ironiaa ymmärrä niin ei voi kauhalla vaatia, kun on lusikalla annettu. Mukavaa kevättä sinulle joka tapauksessa! Ei se hymynkare suunpielessä ketään tapa! :)

    VastaaPoista
  11. Itsellä on soluasuntokokemusta nyt jo 5 v, ensin 4v toisessa kaupungissa ja nyt 1v Joensuun Ellillä. Näin keväällä onkin lähes ainoa aika "vanhalle" opiskelijalle hakea asuntoa, koska heinäkuusta alkaen kaikki menee uusille ja kaukaa tuleville opiskelijoille. Keväisin myös vapautuu paljon asuntoja.

    Mielestäni soluasumista parjataan ihan turhaan. Oman kokemukseni mukaan soluissa asuu ihan normaaleja ihmisiä. Kämppiksiä on tähän 5 vuoden ajalle mahtunut ~7 ja kaikki ovat olleen ihan normaaleja, eivät pidä mitään bileitä tms. Kämppisten vaihtuvuus on toki suurta, kun solu on usein ensimmäinen asunto opintopaikkakunnalla ja siitä sitten haetaan yksiötä tms. Iältäänkin kämppiksiä on ollut monen ikäisiä, ihan 18v - lähes 40v. Itsekin muutin soluun juuri 18 vuotiaana, enkä tosiaan missään vaiheessa mitään bileitä ole pitänyt enkä muiden asumista häirinnyt, asunto on pysynyt siistänä jne.

    Toki paljon solussa viihtymisessä on kiinni kämppiksestä, jonka sattuu saamaan, mutta on soluasuinnoissakin säännöt esim. asunnon kunnossa pitämisestä, hiljaisuudesta yöllä jne. Jos ei noihin sääntöihin taivu, niin siitä voi kämppikselle ihan hyvin huomauttaa.

    Mielestäni soluasuminen on kuitenkin järkevä asumismuoto. Kämppikset eivät kuitenkaan aina ole kotona, joten välillä saa olla ihan itsekseen. Olen asunut myös yksiössä yhden kesän, enkä näy esumisen laadussa juurikaan eroja. Haluaisin, että solu- tai muu yhteisasuminen nousisi arvoonsa Suomessakin. Ei kaikilla tarvitse olla omaa yksiötä. On kurjaa, että aina, kun kertoo asuvansa solussa, kaikki suhtautuu kuin se olisi jotenkin tosi huono asia. Se voi olla myös oma valinta :) Alunperin itsekkään en olisi halunnut soluun, tarkoitus oli itselläkin ottaa solu vain siksi ajaksi, että löydän yksiön, mutta nyt en haluaisi vaihtaa soluasumismuotoa pois vaikka muuttaisin eri paikkakunnalle tms. Tykästyin tähän asumisen helpputeen todella.

    Joensuun elli: Kyllä, huoneiden ovet saa lukkoon. Sähkö ja vesi on kiinteät. Pyykkitupa+kuivausrumpu+kuivatushuone ilmaiseksi käytössä. Osa kohteista myös uusia ja hyväkuntoisia (hyvät kaapistot/pinnat, lattialämmitykset, liesituulettimet, omat jääkaapit asukkaille, hyväkuntoinen kylppäri/wc jne.). Netin saa erikseen ostamalla, maksaa 20e/kk. Modeemi pitää ostaa itse. Keittiöön ei kuulu pöytää/tuoleja. Kalusteita ei huoneissakaan tosiaan ole Ellin puolesta, vaan pitää hommata itse. Erikseen sitten kesähotelli, jossa talvisin vuokrattuna kalustetut huoneet.

    Itse tein aikoinani hakemuksen netissä ja valitsin itselleni mieleisen kohteen ja hain vaan tasan yhteen taloon, ja pääsin.

    VastaaPoista

Jätä asiallinen viesti.