Blogitekstien tekijänoikeudet säilyvät allekirjoittaneella. Verkkomaailmassa toisten tekstien kopioiminen on erittäin helppoa, muttei kuitenkaan sallittua. Toisten blogikirjoituksia ei saa kopioida myöskään sellaisenaan vailla lähdeviitettä. Jos aijot linkittää tekstini tai blogini muille sivuille, niin ilmoitathan siitä etukäteen, jotta voin varmistua käyttötarkoituksesta. Pitäisin sitä hyvänä tapana.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Itä-Suomen Yliopisto sai oikeuden kouluttaa OTM:ksi

Tulihan se sieltä vihdoinkin. Tietenkin tilanne menee omalta kohdalta aika mielenkiintoiseksi, koska tuo avaa ovet vähän laajemmallekin. Ja noiden kurssien hyväksilukuakin pitää alkaa selvittelemään, että mitkä niistä kelpaavat. Ilmeisesti karkea arvio on, että hyvin pieni osa tullaan hyväksi lukemaan. Eli pitäisi tenttiä kauheata vauhtia samansisältöiset kurssit uudestaan. Tosin helpompaahan se varmasti olisi, kun aihe-alue on entuudestaan tuttua, mutta sitten onkin mielenkiintoista se, että mitä siinä tenttivastauksessa sitten vaaditaan + lakikirjan käyttö. Itsehän en ole ollut tuolla kirjoilla vielä silloin, kun muutamat tentit olivat lakikirjatenttejä.

Pitänee siis orientoitua tuohon ensi kevään (pääsykoe)luku-urakkaan, joten tämä tietää sitä, että syksyllä opiskellaan ihan tosissaan ja koitetaan saada tutkinto melkein valmiiksi... :D

18 kommenttia:

  1. MElkein jo toivon, että mulla ois sellanen firma joka voisi palkata sut! Olet kone. Aivan mahtava esimerkki siitä, että ihminen pystyy just siihen mitä haluaa! Ja olet selvästi innoissasi aiheesta. ++++++

    VastaaPoista
  2. Tiedätkö, kun ikää alkaa olemaan paljon mittarissa, niin jotenki tämän opiskelun ja työn jaksottaminen onnistuu hyvin. Jos olisin 19v, niin tekisin kaikkea muuta kuin opiskelisin täysillä :)

    VastaaPoista
  3. Aiotko pyrkiä siis suoraan OTM- tutkintoa suorittamaan?

    VastaaPoista
  4. Anonyymi: Nyt en ihan ymmärtänyt, että mitä tarkoitat? Siis pääsykokeitten kautta onnistuu vain vaihtamaan tiedekunnasta toiseen. Ja ensi keväänä pyrin sisään.

    VastaaPoista
  5. En ole tuo ylempi anonyymi, mutta itse siis käsitin, että pyrikö suoraan maisterintutkintoon vai kandi+maisteriin? Että olisiko mahdollista tehdä HTK valmiiksi (jos se on jo pitkällä) ja sitten vaihtaa OTM:ään?

    Ja tiedekuntahan ei vaihdu, vain tavoitetutkinto. Laitoskin pysyy samana.

    t.Toinen anonyymi

    VastaaPoista
  6. Onko HTM:n tutkintoa mahdollista suorittaa ItY:ssä? Siis niiden osalta, jotka eivät ole vielä sisällä?

    VastaaPoista
  7. 3 vuoden sisällä suoritetut opinnot luetaan hyväksi, siis ainakin yleiset oikeusjärjestysopinnot sisältyvät on-tutkintoon.htk-otm ei onnistu, koska otm edellyttää ON-tutkinnon suorittamista, joten mahdollista vain koko tutkinnon suorittaminen.

    VastaaPoista
  8. Eka anonyymi: Siis kandi + maisteriin pyrin, koska ei pelkkään ylempään OTM-tutkintoon voi hakea, koska ei ole suorittanut alempaa oikeustieteellistä koulutusta ja tuota htk:ta ei lasketa oikeustieteelliseksi tutkinnoksi siis tuossa käsitteessä. Näin olen ymmärtänyt. Ainoastaan ne jotka ovat suorittaneet esim. ulkomailla ( esim. Ruotsissa, Virossa,Englannissa) Bolognan sopimuksen mukaan alemman oikeustieteellisen tutkinnon, niin voivat hakea suoraan suorittamaan ylempää otm-tutkintoa. Kunhan ovat ensin tehneet ETA-tentit. Voin olla väärässä, mutta käsittääkseni htk:lla ei ole mitään asiaa suorittamaan suoraan sitä (ylempää) OTM:aa.

    VastaaPoista
  9. Toka anonyymi: On mahdollista suorittaa vielä tuota HTM:aa, mutta aloituspaikkoja supistetaan. Niistä muistaakseni löytyy ihan faktatietoa laitoksen sivuilta.

    VastaaPoista
  10. Aika jännä, että laitos pysyy samana, kun sinne tulee kuitenkin uusi tutkinto. Olisi luullut, että Itä-Suomi olisi nyt saanut ihan oikeustieteellisen tiedekunnan, eikä pysyttäisi vielä yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunnan alla :)

    VastaaPoista
  11. Tiedekuntiahan supistettiin UEF:iin lityttäessä ihan hirveesti. Miksipä siis tulisi uuta tiedekuntaakaan...

    VastaaPoista
  12. Eikös se ole valtioneuvoston asetuksissa määritetty... ja opetusministeriössä...?!

    VastaaPoista
  13. Siis mikä? Yliopistot saa ihan ite päättää, minkä nimisiä tiedekuntia niillä on...

    VastaaPoista
  14. Valtioneuvoston asetuksessa määritellään mitä koulutuksia kukin yo saa järjestää (ja mitä tutkintoja tarjota). Tiedekunta-, laitos- ym. hallinnolliset jaot on yliopistojen omassa harkinnassa.

    VastaaPoista
  15. Onko tuossa oikeustieteen kandi ja maisteri pääsykokeessa samat pääsykoekirjat ja kokeet kuin Suomen muissa oikeustieteellisissä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen yliopisto päättää itse omista pääsykokeistaan. Kirjat ovat yliopistokohtaiset.

      Poista
  16. Vuoden takainen postaus. Ihan mielenkiinnosta - haitko/ pääsitkö? :D

    VastaaPoista

Jätä asiallinen viesti.