Blogitekstien tekijänoikeudet säilyvät allekirjoittaneella. Verkkomaailmassa toisten tekstien kopioiminen on erittäin helppoa, muttei kuitenkaan sallittua. Toisten blogikirjoituksia ei saa kopioida myöskään sellaisenaan vailla lähdeviitettä. Jos aijot linkittää tekstini tai blogini muille sivuille, niin ilmoitathan siitä etukäteen, jotta voin varmistua käyttötarkoituksesta. Pitäisin sitä hyvänä tapana.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Opinto-oppaan selailua..

Olen tänään koko päivän suunnilleen selaillut tuota opinto-opasta, jonka eilen hain sieltä opiskelijapalveluista. Niin mun tekisi mieli opiskella sitä laskentatoimea 25op sekä johtamista 25op, molemmat perusopinnot siis ovat kauppatieteiden puolelta.(olisi hyvä saada laajempaa näkemystä, kuin pelkkä oikeustietellinen osaaminen + tuota yhdistelmää mainostettiin siellä orientaatiossa). Katsoin, että ne olisivat suoritettavana avoimen puolella verkko-opintoina nonstoppina koko vuoden, eli  oppimistehtävillä sekä verkkotenteillä. Toisin sanoen sieltä kyllä saisi nuo tehtyä lyhyessäkin ajassa (vrt. 50 op 4,5kk).

Ainoana kysymysmerkkinä on vaan se, että en halua, että niitä niputetaan tuohon kanditutkintoon vaan haluan, että ne tulee sinne maisterintutkintoon näkyviin omana kokonaisuutena (valinnaisena).. Pitänee jutella tuosta sen opinto-ohjaajan kanssa, kun mun vuoro sinne tulee. Olen ajatellut, että aloitan nuo verkko-opinnot ensi keväänä ja tekisin ensin laskentatoimen valmiiksi ja sitten kesällä tekisin johtamisen valmiiksi. Tässä on pakko jo hahmotella niitä tulevia opintoja, jos meinaa valmistua ennätysajassa ;)

Lisäksi, kun kuulin ja luin, että mitä siihen kandin työhön vaaditaan, niin olen sitä ihan turhaan stressannut! :D On sen verran pohjaa noista oppimistehtävien esseistä ja oikeudellisesta argumentaatiosta, että ei pitäisi kauheita vaikeuksia tuottaa sen kirjoittaminen. Kun koko viime kevät on tehty suunnilleen pelkkiä esseitä! Ja sekin oli yllätys, että voin jo heti tammikuussa ilmoittautua kandiseminaariin, vaikka mulla ei olisi kaikkia kieli-ja viestintäopintoja silloin tammikuussa vielä valmiina, kun sen työn voi tehdä ennakkoon valmiiksi ja sitten kun on vaadittavat opinnot kasassa, niin saa sen tutkinnon ulos :) (Tosin tiesinhän mä sen jo, mutta oli hyvä nähdä nyt ihan mustaa valkoisella).

Löysin muuten englanninkielen kurssin (pakollinen kieliopinto 4 op), joka käy etäopiskelijan aikatauluihin. Se alkaa ensi tammikuussa. Pitänee taas anoa vapaata ma ja pe päiville, niin saa tuon kurssin handlattua. Mitähän mun työnantaja ajattelee, kun aluksi oli puhetta vain parista vapaapäivästä kuukaudessa ja ensi keväälle on tulossa iso liuta... pitäiskö sittenkin alkaa harkita sitä opintovapaata... Noh, saa nyt nähdä, että millainen tilanne on tammikuussa.

Ja huomenna pitää aloittaa kunnolla lukemaan eurooppaoikeutta...! :)



10 kommenttia:

  1. Minä kun kysyin kandiohjaajalta, että mikä aika olisi hyvä osallistua kandisemmaan, kun kaikki kurssit on muutamaan psykaa ja yhtä oikeustieteiden kurssia lukuunottamatta kasassa alkuvuodesta, niin mulle ehdotettiin tähtäimeksi kesää 2012 :O. Mun pitää vielä järkätä häätkin ensi kesälle :D. Toisaalta ei sillä kai niin väliä ole, että milloin sen kandin tutkinnon ulos ottaa kun kuitenkin muutaman viikon päästä aloitan jo niitä maisterin valinnaisiakin, mutta kivahan se olisi saada pois alta.

    VastaaPoista
  2. Ei kannata sitä uskoa, koska avoimen puolella osa on tehnyt kandintyön jo valmiiksi heti, kun perus- ja aineopinnot kasassa. Ilman siis mitään muita edeltäviä opintoja. Eli se ohjaaja vaan suositteli, mutta ei kai se mene tiirailemaan sun opintopisteitä weboodista, heh!

    VastaaPoista
  3. Niin minäkin vähän ajattelin, että sivuutan tällä kertaa tuon neuvon ja katson jonkun sopivan raon, milloin se olisi hyvä tehdä. Aihettakin pitää vielä miettiä tarkemmin, vaikka jotain ideoita onneksi jo on :).

    VastaaPoista
  4. Kai muuten tiesit, että sieltä saa myös valmiita aiheita, jos ei itse keksi mitään mistä kirjoittaa tai voi muokata sitä aihetta itselleen kiinnostavaksi :)

    VastaaPoista
  5. :D En! Eikä ohjaajakaan vinkannut mitään. Keneltä niitä pyydetään? Ja kiitos taas vinkistä :).

    VastaaPoista
  6. Emmi, monettako vuotta sä siellä oikein opiskelet, hehheh! :) Mä oletin, että sä tiiät nää asiat! :D Okei, en mäkään tiiä kaikkea, heh! Siis ne aiheet saa siltä seminaafin vetäjältä. Sille voi ennen sen alkua laittaa mailia ja useissa seminaareissa on ainakin avoimen puolella ekalla tapaamisella annettu niitä valmiita aiheita :) Pitäiskö itekin laittaa sille vetäjälle jo nyt kyselyä, että voi sitä aihetta kypsytellä ja kerätä materiaalia. Olis sitten tosi helppoa keväällä vaan kirjoittaa e

    VastaaPoista
  7. Ihmeellisiä kirjoitusvirheitä tuohon tuli, heh!

    VastaaPoista
  8. Oon ilmeisesti ollut kohtalaisen pihalla noista kandisemman asioista :D. Ihan sen varassa, mitä laitoksen sivuilla on ollut eikä siellä niiden ohjeiden lisäksi hirveästi taida muuta olla, mutta onneksi oon nyt vähän viisaampi :).

    VastaaPoista
  9. Noista sivuaineiden liittämisestä sen verran, että saat liittää ne ihan siihen tutkintoon, mihin haluat. Eli vaikka ne olisivat valmiina ennen kuin sun kandintutkinto on tehtynä, niin niitä ei tarvi silti sisällyttää kandintutkintoon. Totta kai siihen kandiin tarvii varmaan teilläkin jotain sivuaineita sisällyttää, mutta niitä ylimeneviä sivuaineita sun ei tarvi sisällyttää siihen tutkintoon.

    Olipa sekavasti selitetty. Tsemppiä aherrukseen! Ja sellainen vinkki vielä (toiselta nopeasti valmistuneelta), että selvitä vaan rauhassa kaikki asiat itse - jos liikaa kyselet oppiaineen henkilökunnalta, ne jarruttelee sua vaan turhaan ;) Sulla on selvästi draivi päällä, anna palaa!

    VastaaPoista
  10. No mullehan tulee tuo oikeustaloustiede laajana sivuaineena (tehty jo valmiiksi) ja tuo rikos - ja prosessioikeus on se pääaine. Ja nuo pääaineen opinnot ovat melkein valmiina lukuunottamatta muutamaa kurssia.

    Olipa taas hyvä tietää, että voi liittää nuo muut opintokokonaisuudet ihan niin kuin itse haluaa :)

    VastaaPoista

Jätä asiallinen viesti.