Blogitekstien tekijänoikeudet säilyvät allekirjoittaneella. Verkkomaailmassa toisten tekstien kopioiminen on erittäin helppoa, muttei kuitenkaan sallittua. Toisten blogikirjoituksia ei saa kopioida myöskään sellaisenaan vailla lähdeviitettä. Jos aijot linkittää tekstini tai blogini muille sivuille, niin ilmoitathan siitä etukäteen, jotta voin varmistua käyttötarkoituksesta. Pitäisin sitä hyvänä tapana.

perjantai 2. syyskuuta 2011

Toinen orientaatiopäivä



Tänään oli toinen orientaatiopäivä ja skippasin ihan suosiolla tutoritapaamiset, mutta osallistuin kuitenkin niihin pääaineiden esittelyihin. Ainakin nyt oli kiva nähdä livenä ne proffat, joilta olin saanut vitoset, heheh! ;)

Siinä pääaineiden esittelyssä tuli kyllä aika monta ahaa-elämystä. Nyt mun tekisi mieli opiskella niitä kaikkia!? Vähän kyllä harmitti, että vaikka ne proffat siellä kertoivatkin hyvin, että mihin sillä tutkinnolla työllistyy, niin totuus on kuitenkin se, että ne ketkä ovat niissä "huippuviroissa" pidemmällä tähtäimellä, niin niitä on vain muutama yksilö. Eli se työllistymiskenttä on kuitenkin sitten suhteellisen kapea, jos ei siis halua tehdä koko työuraansa rivityöntekijänä, vaikka kovasti koittivat muuta väittää.

Itse olin vähän miettinyt sitä, että kun tein perus-ja aineopinnot juuri tuosta oikeustaloustieteestä, että se olisi huono sivuaine rikos-ja prosessioikeudelle, niin ainakin nyt tuon esittelytilaisuuden mukaan, se oikeasti tukeekin sitä, koska a) tulee hyvä näkökulma, kun sovelletaan taloustieteellisiä menetelmiä oikeustieteeseen, b) saa näkökulman lainopilliseen tutkimukseen sekä lainvalmisteluun. c) rikos-ja prosesioikeuden opinnoissa hyvä hahmottaa koko kokonaisuus myös siltä pohjalta, kun pohditaan kokonaisvaikutuksia, eikä vain yksioikoisesti tuijoteta siihen mitä laki sanoo. Sain muuten hyvän idean siihen kandin työhön :) Joten tuosta tuli taas vähän lisäintoa noihin opiskeluihin :)

Mua vaan vähän hämmästytti sen Väätäisen (hallinto-oikeuden opettaja) sanominen siitä, että kursseja ei saa liikaa ahnehtia, kun niitä pitää osata soveltaa sitten käytännössä.  Eiköhän niillä työpaikoilla ole kuitenkin lakikirjat  ja Edilex olemassa, josta voi tarkistaa, jos jotain on päässyt unohtumaan. Ei kai kukaan tosissaan ulkoa muista joka kurssilla käytyjä nippelitietoja?! :) Luulisi,että riittää, kun hallitsee ne pääteemat ja sitten tarvittaessa voi aina tarkistaa, jos ei tiedä tai muista... Mä ainakin pysyn ihan hiljaa siitä, että mulle tulee 120op alle vuodessa :) Onneksi tuo ei ole se tutoriopettaja, saisi varmaan slaagin, kun vilauttaisin mun Hopsia, heh!

Junamatkalla muuten näkyy nyt tuttuja kasvoja ;)

8 kommenttia:

  1. Nuo esittelyt on varmaan ollut mielenkiintoisia, mä aikoinaan skippasin ne - tosin muistaakseni mulla oli joku syykin.

    Työllistymisjuttuja minäkin oon yrittänyt miettiä kun oon valinnut sivuaineita ja vähän sillä silmällä, että teen ehkä vielä toisenkin tutkinnon kun tekemällä aineopinnot hyvällä arvosanalla on mahdollisuus päästä joihinkin tiedekuntiin sisälle, ja kun ne aineopinnot joka tapauksessa tulee tässä tehtyä niin jos kiintiössä pääsisi sisälle niin eihän sitä tilaisuutta voi jättää käyttämättä :D.

    Kertoiko ne siellä mitään yksityiskohtia tuosta rikos- ja prosessioikeuden työllistymisestä?

    VastaaPoista
  2. Joo, ne sitä aikalailla painotti, että se oikeuspsykologia kannattaisi liittää viimeistään maisterivaiheessa siihen tutkintoon (ilmeisesti vankilajohtajalla on hyvä olla pelisilmää, heh)

    Jos kurkkaat sinne oikeustieteiden sivuille ja klikkaat ne pääaineet auki, niin sinne on laitettu aika tarkkaan ne UUDET kuvaukset, joihin tuolla tutkinnolla voi työllistyä. Itse en muista suoraan ulkoa, että mihin rikos-ja prosessioikeudella voi työllistyä, kun olen nyt niin lahopää! :D Siellä puhuttiin jostain perintätoimistoista ja ulosottoviranomaisista (jotka jää nyt eläkkeelle, niin on hyvä ja varma sauma työllistyä sinne suunnalle) yms. Ja mulla tää netti pätkii nyt tässä junassa, niin en pääse itse tarkistamaan noita tarkkoja tietoja.

    Toivottavasti sä saat ne sivut auki, kun mulla kestää tuon pätkimisen takia sivun lataaminen, joku 10min. Oisin muuten laittanut sulle suoran linkin! :D

    VastaaPoista
  3. Mun täytyy nyt ottaa sanani takaisin, koska eihän ne olletkaan päivittäneet sitä rikos-ja prossesioikeuden kohdalle. No just. Siis erityisasiantuntijoita (mitä pitäneekään sisällään) tulee?! Mun olisi pitänyt kirjoittaa siellä ne kaikki ammatit ylös, mihin tuolla voi suuntautua! :(

    VastaaPoista
  4. Aika ympäripyöreästihän ne siellä sivuilla ilmaistaan, siinä yhdessä työllistymisselvityksessä oli kyllä jotain ammattinimikkeitäkin, mutta ne oli muistaakseni vuodelta 2008.

    Mä haluaisin aloittaa tuon oikeuspsykologian jo nyt, mutta en tiedä saanko, kun kaikki aineopinnot ei ole vielä kasassa vaikka psykan opintojakin jo on. Pitänee kysyä joltain viisaammalta :D.

    VastaaPoista
  5. toinen aloittaja 20112. syyskuuta 2011 klo 18.49

    Eikö jossain sanottu, että uudet kuvaukset työllistymisestä julkaistaan..öö.. tutkintorakenneinfossa 20.9? Minäkin päiväkseltään kävin ja totesin, että onneksi en useampia lomapäiviä ottanut. Mutta kiva oli hops-ohjaajan kanssa käydä iltapäivästä juttelemassa. Sai huomattavasti enemmän irti kuin puhelimessa. Se Väänäsen "ei saa ahnehtia liikaa" särähti kyllä korvaan, mutta kun muistaa, että suurin osa on lukiosta yms. niin sitä tautsaa vasten ymmärrettävää. Omassa opiskelussa huomaa ainakin kokemuksen tuoman hyödyn, jota noin 10v saati 20v nuoremmilla ei ole.

    VastaaPoista
  6. Toinen aloittaja: Ihan oikeassa sä oot. Se taidettiin kai mainita silloin ekana päivänä. No, tuolla opiskellessa varmaan jokainen tietää omat voimavaransa, että millä tahdilla kannattaa opiskella. Toivon mukaan sieltä löytyy myös sitä kannustavampaa opettajaporukkaa :)

    VastaaPoista
  7. Minä taas ymmärrän open sanomisen tuosta ahnehtimisesta. Kun katsoo esim. tuota sun syksyn tenttilistaa niin herää kyllä kysymykset a)kuinka paljon (ja syvällisesti) kerkeät ylipäänsä lukea kulloisenkiin tenttiin, b)kuinka hyvin sisäistät asiat ja osaat soveltaa, c)ennen kaikkea mitä edes muistat lukemastasi myöhemmin. Tutkinnon ulos saaminen lyhyemmässä ajassa ei ole mikään itseisarvo (muuta kuin sinulle).

    Btw, tätä blogia olisi mukavampi lukea jos tyylisi olisi vähemmän itseäsi korostava ja et joka jutusta keksisi aasinsiltaa itsekehuun.

    -Ensimmäistä kertaa tässä blogissa

    VastaaPoista
  8. Anonyymi: Sä unohdat tässä nyt erään tärkeän seikan, joka edesauttaa näissä opiskeluissa. Nimittäin käsittelen töissä näitä asioita, joita nämä opinnot vain syventävät, eli taustatietoa näistä asioista on olemassa jo monen vuoden ajalta, joten itse oppiminen ei ole vaikeaa, eikä mikään "unohdu", kun niitä asioita töissä aina päivät pitkät joutuu pyörittelemään ja soveltamaan käytännössä.

    Korostan edelleen sitä, että se mikä sopii minulle, ei sovi välttämättä kenellekkään muulle.

    Jos sinulla on tavoitteena tehdä tuo tutkinto esimerkiksi 5 vuodessa, niin voisin esittää samanlaisen kysymyksen, että kuinka hyvin sinä muistat asiat, jotka olet opiskellut heti alussa? Tuskin yhtään sen paremmin, vai oletko erimieltä?

    Itse koen, että nopealla valmistumisella ja kurssien tekemisellä asiat pysyy tuoreena muistissa paremmin, kuin sillä että joutuu viimeisenä opiskeluvuotenaan selaamaan ensimmäisen vuoden kirjoja aina sieltä täältä, kun ei "muista" asioita.

    Toisekseen, mun elämäntilanteeseen ei vaan yksinkertaisesti sovi se, että kulutan opiskellessa sen 5 vuotta, kun sen saa tehtyä puolet nopeammin hyvin organisoimalla työt sekä opiskeluasiat.

    Totta kai haluan saada tutkinnon ulos nopeasti, sehän on tämän blogin ideakin ja kertoilen täällä, että miten koen asiat opintojen edetesä. Lisäksi, jos koet sen, että kehun kuinka hyvin tentit ovat osaltani menneet tai en ole kertaakaan feilannut yhtään tenttiä, on itsekehua. niin sitten se on ja onkin sitä.

    Kirjoitan tätä blogia ensisijaisesti itselleni, enkä kenellekkään muulle, jotta tästä matkasta jää itselleni jokin muisto, siitä mitä pidin mahdottomana.

    Toisekseen, olen saanut tämän blogin kautta monta hyvää ystävää, jotka myös pyrkivät valmistumaan mahdollisimman nopeasti ja joista olen osan tavannutkin ihan face to face.

    Yleensä aikuisopiskelijalla on resurssit oppimiseen sekä opintojen organisoimiseen ovat paljon paremmat, kuin vasta koulunpenkiltä pääseeltä lukiolaiselta.

    En tosiaan tiedä ikäluokkaasi, mutta jos koet sen uhaksi, että joku toinen tekee asiat erilailla kuin sinä itse, niin sitten ollaan jo pahasti hakoteillä niin oppimisen kuin kaiken muunkin suhteen.

    Mukavaa opiskelusyksyä Sinulle kaikesta huolimatta.

    VastaaPoista

Jätä asiallinen viesti.