Blogitekstien tekijänoikeudet säilyvät allekirjoittaneella. Verkkomaailmassa toisten tekstien kopioiminen on erittäin helppoa, muttei kuitenkaan sallittua. Toisten blogikirjoituksia ei saa kopioida myöskään sellaisenaan vailla lähdeviitettä. Jos aijot linkittää tekstini tai blogini muille sivuille, niin ilmoitathan siitä etukäteen, jotta voin varmistua käyttötarkoituksesta. Pitäisin sitä hyvänä tapana.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Tietomurto Itä-Suomen Yliopiston moodleen?

Olen aika järkyttynyt tällä hetkellä, kun luin vasta tänään tuon uutisen tietomurrosta, jossa 16 000 suomalaisen tiedot ovat vuotaneet ulkomaalaiselle palvelimelle ja leviävät kulovalkean tavoin netissä.

Omat tietoni nimittäin löytyvät sieltä ja mielenkiintoisen tästä tekee se, että erään tietoturva-asiantuntijan mukaan suurin osa nimilistalla olevat ovat opiskelijoita ja ne tiedot ovat saatu oppimis/verkkoympäristö moodlesta?!? Eli onko nyt Itä-Suomen Yliopiston palvelimelle murtauduttu ja saatu mun tiedot sitä kautta ko. listalle. Onko teidän muiden nimiä sieltä löytynyt?! Ootteko katsoneet maikkarin ja iltalehden sivuilta, kun on se linkki olemassa, jossa näkyy pelkät etunimet oma syntymäaika??

Aika järkyttävää ja shokeraavaa on tuollainen käytös, että pitää toisten tietoja levitellä!!!!

Toivottavasti se taliaivo jää pian kiinni!!!

17 kommenttia:

  1. Joo ja kun mielestä tuo on vielä "hauskaa" :(

    VastaaPoista
  2. Mä oon kyllä ite aika sanaton :(

    VastaaPoista
  3. Löysin myös omat tietoni sieltä. Aikaisemmin olin varma, että tiedot on päätyneet tonne OSKU:n kautta, mutta miksei tietty UEF:n moodlekin voi olla lähde.... Loppujen lopuksi aika se ja sama. Suoraan sanottuna paska homma kaikinpuolin!

    VastaaPoista
  4. Mä alan tässä odottelemaan, että kuka käyttää mun tietoja väärin.. ja milloin alkaa kolahtamanaan ensimmäiset maksu/karhu/perintäkirjeet postiluukusta!!

    VastaaPoista
  5. Täällä myös yksi kohtalotoveri... Saa nähdä pääseekö testaamaan oikeusjärjestelmän toimivuutta ihan omakohtaisesti, jos tosiaan alkaa ilmaantua ihmeellisiä velkojia niskaan! :P

    VastaaPoista
  6. Yhden listauksen ylen sivujen linkityksen tarkastaneena, minun tietoja ei löytynyt. Nyt iski kuitenkin pelko persiiseen. Joten josko tuo ei ole uef, johon isketty, vaan joku yhteistyötä tekevä paikallinen taho, jossa on suoritettu tenttejä, tehty etänä yms.

    VastaaPoista
  7. Ja tuli mieleen, että olen kuullut jonkun kieltäneen itseltään luoton antamisen (asiakastieto?), jolloin mitään ei voi ostaa luotolle. Tosin voi tuoda itselleenkin hankaluuksia, mutta eipä kukaan muukaan tilaa ellkoselta mitän omissa nimissä. En tiedä kuinka hyvn tuo sitten toimii kansainvälisissä nettikaupoissa ja voiko esim, visa vielä olla. Mutta aikanaan joku jonka henkilötiedot ollivat väärinkäytettyjä lopuksi tehnyt tuon. Mutta onko tuo sitten yliampuvaa vai ei, sitä en tiedä.

    VastaaPoista
  8. Mä kävin juuri tekemässä netin kautta asiakastiedon sivuilla tuon "oma luottokielto" - jutun (9.93 EUR), että siinäpähän ne rikolliset voivat koittaa tilailla jotain mun nimiin, niin se tyssää heti alkutekijöihinsä, kun joutuvat esittämään sen todistuksen luoton antajalle! :D Ainakin sain nyt mielenrauhan ja voin jatkaa elämää normaalisti. Tuohan ei siis estä itseä luotolla ostamisessa, pitää vaan olla se postissa saapunut todistus mukana.

    VastaaPoista
  9. Niin ja tilasin vielä tuon tietovahti palvelun 5EUR/KK, että jos joku kyselee mun luottotietoja niin saan heti tiedon mailiin, ja nyt kun se maili on puhelimesta suoraan luettavista, niin se tulee reaaliajassa. Että nyt on kyllä mielenrauha saatu ja olo on turvallinen! ;)

    Ja joo, jos jotain huvittaa mun "yliampuvuus", niin helppoahan siellä on naureskella, kun omat tietonne eivät ole kaiken kansan luettavissa ulkomaita myöten!

    VastaaPoista
  10. Ei jestas, olenpa saanut paljon kirjoitusvirheitä aikaan! Sen siitä saa kun *tulee pikaisesti vaan lisäämään*. Itse ajattelin ihan samaa, että jos tiedot ovat lähteneet, ostan itselleni jonkunlaisen mielenrauhan tuolla.palvelulla.

    Se on vaan jäänyt elävästi mieleen kun artikkelissa haastateltu sanoi, että jos olisi tuommoisen palvelun tiennyt olevan, niin olisi kieltänyt heti ensimmäisen väärinkäytöksen jälkeen tuon luoton antamisen. Toisella oli sitten kuitenkin ollut ongelmaa artikkelin mukaan puhelinliittymän hankinnan kanssa, kun myyjä tarkisti tiedot, eikä uskonut asiakkaan paperilappua. Taistelun jälkeen kuitenkin liittymän osto onnistui.

    VastaaPoista
  11. Sekä mieheni että minun tiedot ovat myös jaettujen listalla. Jostain muualta myös tiedot on saatava irti sillä mieheni ei ole opiskellut vuoden 2003 jälkeen ja silti hänenkin tiedot löytyvät krp:n sivuilta.

    VastaaPoista
  12. Lisäys viimeiseen, etten ole Itä-Suomen yliopiston opiskelija, mutta olen suorittanut joskus avoimessa siellä muutaman kurssin. Mieheni ei ole opiskellut Itä-Suomen yliopistossa lainkaan missään muodossa.

    VastaaPoista
  13. Itse asiassa mulla yksi ystävä työskentelee matkapuhelinmyyjänä Elisalla ja hän sanoi, että heitä on erikseen ohjeistettu tuosta luottokiellosta, että jos on se todistus mukana, että on itse sitä pyytänyt, niin ainakaan heillä ei ole mitään ongelmaa sen suhteen. Ja ongelmaa ei ole varsinkaan silloin, jos päivittää saman operaattorin liittymää toiseen edullisempaan liittymään.

    Hesarista luin tänä aamuna, että ne tiedot ovat peräisin 10 eri lähteestä, eli jotkut paikat eivät ole vielä tulleet julkisuuteen. Mun mielestä on aika käsittämätöntä, että heidän ei tarvitse ilmoittaa mitään tietomurroista!

    Saiskos näistä jotain vahingonkorvauksia Itä-Suomen Yliopistolta, kun heidän rekisterinsä tietoturvasuoja on suoraan sanottuna perseestä?? ;) Ainakin turvallisuus on selvästi laiminlyöty..

    VastaaPoista
  14. Korvaiskohan Itä-Suomen yliopisto mulle nuo kulut, jotka ovat aiheutuneet siitä, että olen joutunut hankimaan luottokiellon (9,93EUR), Luottokysely/tietovahtipalvelun (30 EUR/ 6kk), sekä pankkipalveluista koituneet kustannukset tuplavarmistuksesta 2 eri pankkiin 10 EUR + 8EUR)...??? Yhteensä: 58,93 EUR!!! Vain sen takia, kun heillä tiedot eivät ole pysyneet luotettavasti suojassa!!!

    VastaaPoista
  15. Olisit odottanut UEF:n sähköpostia (mikä ainakin allekirjoittaneelle tuli tänään). Viestissähän todettiin, että "mielestämme ei kannata huolestua liikaa"... Eikö rauhoitakin kummasti ;)

    Lisäksi siinä huvitti seuraava kohta:
    "Olemme ryhtyneet myös asian vaatimiin suojaustoimiin."

    Eikös tuo ole vähän myöhäistä, kun tiedot tietääkseni ovat jo vuotaneet :D

    OSKUlta tullut lohdutusviesti oli mielestäni noin sata kertaa asiallisempi ja informatiivisempi!

    VastaaPoista
  16. Aslak: Mullekin se tuli ja se oli kyllä naurettavuuden huipentuma. Etenkin se linkki siihen kirjoitukseen, että ei ole mitään huolta, kun kaikki tieto on kuitenkin julkisissa rekistereissä kaikkien saatavilla!

    Siinä unohtui vain mainita se, että vaatii kuitenkin vaivannäköä mennä esim. verotoimistoon paikanpäälle penkomaan mun nimellä tietoja sieltä, samoin kuin väestörekisterikeksuksesta ym...!

    Helppoahan noiden on sanoa, että ei tarvii olla huolissaan, kun se ei koske heitä, kun heidän nimensä eivät ole 2 miljoonan ihmisen tiedossa ja leviäminen jatkuu ulkomaalaisilla palvelimilla... ;) (Luulisi, että ääni kellossa muuttuisi, jos esim. tuon aducaten johtajan nimi olisi listalla ollut :D

    Noh, voisi periaatteesta koitaa lähettää tuon vajaan 60 euron laskun tuonne yliopistolle ja katsoa, että miten reagoivat, kun vika oli kuitenkin siellä päässä.. ;)

    VastaaPoista
  17. Siitä vaan vahingonkorvauskannetta väsäämään. Kerro meille muillekin ne perustelut mihin korvauskanne perustuu, niin laitetaan joukolla menemään :)

    VastaaPoista

Jätä asiallinen viesti.