Blogitekstien tekijänoikeudet säilyvät allekirjoittaneella. Verkkomaailmassa toisten tekstien kopioiminen on erittäin helppoa, muttei kuitenkaan sallittua. Toisten blogikirjoituksia ei saa kopioida myöskään sellaisenaan vailla lähdeviitettä. Jos aijot linkittää tekstini tai blogini muille sivuille, niin ilmoitathan siitä etukäteen, jotta voin varmistua käyttötarkoituksesta. Pitäisin sitä hyvänä tapana.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Läsnäolotodistuksen hankkiminen

Nyt, kun on majoituskin saatu orientaatiopäivien ajaksi Joensuusta, niin seuraava etappi onkin ottaa yhteyttä yliopistolle ja pyytää niitä lähettämään kotiin läsnäolotodistus, että saan VR:n junamatkoista alennusta. Nimittäin edestakainen junamatka maksaa Joensuuhun 120 egee, niin opiskelijalipulla pääsee puolet edullisemmin. Tosin, sen todistuksen pystyy vasta tilaamaan 15.08, eli siihen saakka joutuu vielä odottamaan..

On tässä siis joka päivälle melkein pientä puuhaa olemassa, kun pitää samalla lukea siihen finanssioikeuden tenttiikin, johon on muuten enää 19 päivää ja varata kirjoja jo sitten syyskuun tenttiä varten, kun joku pölöpää oli taas mennyt ne lainaamaan mun nokan edestä. Joku oikein tahallaan lainaa ne aina mun nenän edestä, niin että saan kirjat aina viime tipassa, heh! Noh, onneksi on ne luentomateriaalit olemassa, että voi sitä takoa päähän, jos kirjaa ei kuulu. Tosin mitään huippuarvosanaa ei syyskuussa varmaankaan tule, jos ei sitä kirjaa ala näkymään siihen vahingonkorvaus- ja vakuutusoikeuden tenttiin...! Kun joku on hillonnut sitä 3kk eikä ole palauttanut kirjastoon...

Ja heinäkuun alussahan ilmestyi se uusi opintopas (koskee vaan oikeustieteitä), niin sieltä olen lukenut noita kurssivaatimuksia, että mitä niissä edellytetään, niin ovatpa siellä huomattavasti paremmin kuin tuolla weboodissa!

Ja sitten toinen kämmi mikä mulle on tässä käynyt on se, että kun suoritin nuo perus-ja aineopinnot oikeustaloustieteestä, niin olisin saanut tehdä kandin työn nyt kesällä koskien sitä oikeustaloustiedettä ja tehdä sitten sen kypsyysnäytteen tutkinto-opiskelijana eli nyt syksyllä. Jos olisin tuon silloin keväällä tiennyt, niin en olisi välttämättä lähtenyt vaihtamaan pääainetta tähän rikos-ja prosessioikeuteen... No, tyhmästä päästä ruumis kärsii. Tosin, nythän mulla on pelivaraa, eli voin edelleenkin tehdä sen kandin työn kummasta aihealueesta tahansa, koska tulee suoritettua nuo molemmat laajana eli jotain hyötyäkin on olemassa siitä.

Eli pitänee sitten syksyllä vähän jutella noiden opinto-ohjaajien kanssa ja tietenkin vähän hahmottaa tarkemmin sitä kevättä, jotta tietää, että mitä kaikkea siellä on sitten jäljellä, ettei käy niin, että multa puuttuukin joku kurssi. Kun noita muutoksia on nyt tullut noihin uusiin tutkintovaatimuksiin :)

Nyt kyllä voisi olla jo syyskuu :) Oonko hullu, kun odotan koulun alkamista näin innokkaana?! :)

24 kommenttia:

  1. Hei,
    googlettelin vanhoja tenttikysymyksiä ja löysin vanhan blogin kautta tänne uuteen. Jos teet etänä kaikki mahdolliset kurssit ja haluat valmistua etuajassa, niin etsi kielikursseille suorituspaikka heti kuin mahdollista. Muuten voi olla, että valmistuminen viivästyy siltä osin, ellet saa korvattua niitä. Kesäyliopistot tarjoavat helpommat läsnäolot töissä käyville, esim. viikonloppupaketteja, tosin Joensuun avoin ei ota tutkinto-opiskelijoita kielikursseilleen (olisi halvimmat hinnat), mutta muuta kautta löytyy (Kuopio, Imatra). Mutta jos siis tarkoituksesi on käydä ne paikan päällä tai saat korvattua ne jollain, niin ei muuta kuin tsemppiä muuhun opiskeluun!
    t. toinen aloittaja 2011

    VastaaPoista
  2. Et oo! :D Mäkin odotan että pääsisin jo luennoille pitkästä aikaa kun tungin maisterivaiheen kursseja jo tähän mun ennestäänkin ylitäyteen aikatauluun :P. Ne kun on täällä Kuopiossa, ja kuuluuhan mulla kandiin psykologiaa josta käyn vielä muutaman kurssin myös täällä. Joensuuhun pitää sitten mennä sen rikosoikeuden kurssin tiimoilta tässä syksyllä.

    Mutta tuosta finanssioikeuden tentistä, onko teillä Myrsky tentaattorina? Jos on, niin tentti on aika helppo (ainakin mun mielestä). Meillä oli monivalintaa kyllä/ei- tyyliin ja ihan muutama kysymys johon vastattiin sitten muutaman rivin vastauksella. Kirjana taisi olla joku Verotuksen perusteet tai vastaava.

    VastaaPoista
  3. toinen aloittaja 20114. elokuuta 2011 klo 8.58

    Sellainen tuli vielä mieleen, että miten hoidat tuon finanssioikeuden tentin? Teetkö sen verkkotenttinä? Jos et ole vielä läsnäolevana, niin mietin tuota tentti ilmoittautumista, kun sehän pitää olla 10 päivää ennen tenttiä weboodissa. Ja itse jouduin juurikin sompailemaan sen kanssa kun tentin elokuussa jo mutta etätenttiin pitää aikaisemmin ilmoittua kuin tuo 15.8.

    VastaaPoista
  4. Toinen aloittaja 2011: Hei, kiitti tuosta vinkistä. Itselleni ei olisi välttämättä tullutkaan mieleen, että niille kielikeskuksen kursseille olisi hyvä kalastella paikkaa jo heti syksyksi. Olin itse vähän sitä mieltä, että olisin ne tehnyt vasta keväällä (kun ei ole paljoa kursseja silloin), mutta nyt kyllä muutinkin mieleni :)

    Mä alan kohta tutkailemaan noita kielikursseja kesäyliopistoista eli niitä viikonloppu juttuja, koska mulla ei todellakaan ole mahdollista olla paria viikkoa putkeen poissa töistä yhden kurssin takia. Joten, kiitos vielä kerran! :)

    Niin, ja siis ihan kirjatenttinä teen tuon finanssioikeuden tentin, tosin siis etä/siirtotenttinä Helsingin seudun kesäyliopistossa, kun ei ole mahdollisuutta lähteä paikan päälle Joensuuhun tenttimään. Siellä samassa tilaisuudessa tentitään muidenkin Itä-Suomen tiedekuntien tenttejä :) Mulla tuo ilmoittautuminen meni niin, että laitoin sinne lisätietoja kohtaan etätentti paikan vastuuhenkilön kaikki tiedot ja sitten lisäsin sinne loppuun vaan, että "tutkinto-oikeus alkoi 01.08.2011" jotta ne eivät kyni multa sitä avoimen puolen 60 euron laskua siitä tentistä. Vaan joudun maksamaan tuon pelkän valvontamaksun mikä on se 20 euroa siitä tentistä kesäyliopistolle.

    VastaaPoista
  5. Emmi, mä aijon sut bongaa sieltä yliopistolta jossain vaiheessa, että tiedät sitten varautua etukäteen! :)

    Ja joo, Myrskyn tentti on kyseessä, joten pitänee vähän katella vanhoja koekysymyksiä jos niitä nyt löytäisi, niin tietäisi suunnilleen, että mitä hän painottaa. Hyvä tietää kuitenkin, että siellä on mahdollisesti niitä monivalintoja, niin tietää lukea vähän tarkemmin tenttiin.

    Minkäs verran sulla nyt niitä opintoja vielä jäljellä? Tai siis, paljonko oot tehnyt jo tähän mennessä? :D Tuo sun lukari alkaa muuten kuulostamaan paljon tiukemmalta kuin mun, joten kukas on se tosi rohmu noiden opintopisteiden osalta?? ;)

    VastaaPoista
  6. Onhan mulla vielä ihan reilusti, nyt elokuun tenttien jälkeen taitaa tulla se n. 90 op:tä täyteen. Mulla oli kunnianhimoinen suunnitelma että saisin n. 120 op:tä tässä ajassa, mutta kun tuli muutto paikkakunnalta toiselle ja muita elämänmuutoksia niin tiputin ihan suosiolla joitain tenttejä pois kun lukuaika oli aika rajoitettua silloin. Mutta kyllä mä nyt tässä tämän lukukauden aikana yritän kandin saada kasaan ja aloitan ne maisteriopinnot. Kunhan sen ruotsin kurssin saan jotenkin sumplittua. Aamulla laitoin Kuopion kesäyliopistolle postia, että onnistuuko vielä heidän kauttaan, mutta vielä ei ole tullut vastausta. Siellä sivuilla oli ainakin puhe- ja kirjoitusviestinnän ja enkun kurssit niin kai se ruotsikin on jossain vaiheessa tulossa. Tai sitten meen nolaamaan itseni sinne AHOT- kokeeseen :D.

    Ootko tulossa sinne rikosoikeuden kurssille? Olikohan se tammikuussa... Sieltä mut voi ainakin bongata :).

    VastaaPoista
  7. toinen aloittaja 20114. elokuuta 2011 klo 11.50

    Et olisi ensimmäinen, jolta kandin paperit roikkuu kielikurssien vuoksi. Kaverille kävi niin ja painotti minulle, että etsi ja suorita ne heti kun vaan jostain etänä saat tehtyä.

    Onko sulla mistä käytössä noita vanhoja tenttejä? Suoritin viime vuonna avoimessa tuon yleiset oikeusjärjestysopinnot ja silloin moodlessa oli vanhoja tenttikysymyksiä ladattuna. Niitä olen nyt etsinyt, jotta tietäisi vähän kirjatenttien painotuksia, mutta oikeustieteellisen kysymyksiä ei löydy niin kirveelläkään ainakaan netistä. Kenenköhän selän takana ne on? Ruotsi on tarjonnassa ainakin Imatralla nyt syksyllä, tosin 3 op laajuisena, mutta kielikeskus on luvannut tutkintoon tuon korvaavuuden. Näin ainakin sähköpostiviestissä oli. Kuopiosta minäkin olen puhe- ja kirjoitusviestinnän kurssit ottamassa. Englantia sitten vielä kuulostelen..

    VastaaPoista
  8. Emmi, meinaatko sitä seminaaria, joka alkaa 13.01?! En nimittäin löytänyt mitään muuta kurssia sieltä, vaikka kuinka koitin katsoa, heh! :D Oon ilmeisesti tosi sokea?!

    Joo, muakin vähän jännittää tuo ruotsin kurssi, kun en yhtään tiiä, että miten kauhee maikka siellä tulee olemaan (kunhan nyt ensin tietäisin, että käynkö sen kesäyliopiston kautta). Ja siis ne suulliset esitykset, niin huh huh! :D Englannin kanssa ei ole mitään ongelmia, mutta tuo ruotsi.. tarviiko sanoa, että mitä oikeasti ajattelen! :D

    Sullahan on hyvin noita opintopisteitä kertynyt ja kyllä se kandi tulee sulle ihan itsestään, kun on koko syksy ja kevät aikaa! Ja hei, kun suunnittelee hyvin kaiken valmiiksi, niin se on jo puoliksi tehty :)

    VastaaPoista
  9. Toinen aloittaja 2011: Mä en ole myöskään nyt löytänyt ollenkaan vanhoja tenttikysymyksiä koskien tuota tenttiä. Ne olivat ennen weboodissa sillä J007104-tunnuksella, mutta ovat nyt poistettu, kun kaikkien kurssien numerot menivät uusiksi, joka on tosi ärsyttävää, kun en tajunnut kesäkuussa tallentaa niitä vanhoja koekysymyksiä!

    VastaaPoista
  10. Joo, just sitä, ei niitä muita taida ollakaan eli sinne on mentävä :). Vielä kun saisi jostain tietää missä on yhden opintokokonaisuuden tiedot - nyt kun nuo tutkintorakenteet muuttui ja mun pääaine on muutenkin varmaan aika vähemmistössä niin weboodin ei oo laitettu koko jaksosta mitään tietoa. Että ihan kiva tässä arvuutella :D, mutta laitoin kyllä viestiä jo tästäkin ja toivottavasti kohta vastailevat.

    Mä tein sen finanssioikeuden tentin melkein 40 asteen kuumessa niin en meinaa muistaa muuta kun että suurin osa on sitä kyllä/ei ja taisi olla viisi muuta kysymystä. Luentomateriaali oli tavallaan tiivistelmää siitä tenttikirjasta, ja lisäksi saatiin paljon ihan tulostettua materiaalia. Mulla on ne vieläkin kaikki tallessa :D. Voin laittaa sulle vaikka sähköpostilla tuon 'sisällysluettelon' tuosta materiaalista jos haluat nähdä mitä siinä on painotettu?

    VastaaPoista
  11. Emmi, Tiedätkö, mä teen tuon kurssin nyt marraskuussa avoimen puolella ryhmätyönä verkossa (07.11.2011-07.12.2011), eli osallistujat jaetaan ryhmiin -> saadaan aihe ja sitten siellä moodlessa sitä pyöritellään ja laaditaan siitä sitten loppuraportti, jossa jokaisen oma osuus arvostellaan tietenkin erikseen, vaikka tuotos on yhteinen ym. Eli en oo tulossa tuolle kurssille.

    VastaaPoista
  12. Ja olisi oikeasti kiva, jos laittaisit sen sisällysluettelon, vaikka maililla niin saisin jotain kättä pidempää siihen tenttiin, heh! :D

    VastaaPoista
  13. Oi, oot onnellinen kun sun ei tarvitse lähteä matkustelemaan tuon kurssin takia. Pitääkin katsoa tarjoaako ne tätä kurssia kesäyliopistolla. Mä niin tykkäisin noista verkko-opinnoista, ja olisi mun mielestä hyvä että niitä hyödynnettäisiin myös meidän etäopiskelijoiden kohdalla (joita kuitenkin on paljon), ettei ainut vaihtoehto olis aina se kirjatentti.

    VastaaPoista
  14. Tiedätkö mitä, sähän voisit jos haluat niin ilmoittautua sille yksittäiselle kurssille avoimen puolelle. Sen kurssin hinta on 50 EUR ja tutkinto-opiskelijat saavat siitä hinnasta alennuksen. Eli silloin sun ei tarvitsisi matkustaa minnekään ja voisit tehdä sen verkon/moodlen kautta.

    Mä teen sen juuri tuon takia, kun sitä kurssia/ryhmätyötä voi tehdä mihin vuorokauden aikaan tahansa, eikä ole riippuvainen tietyistä päivistä. Kunhan vaan pitää huolen siitä, että se tulee aikarajan puitteissa tehtyä. Eikä häiritse sitten mun tenttiin lukemisia ym.

    http://www.avoinyliopisto.fi/fi-FI/Opetustarjonta/StudyUnit.aspx?StyleSuffix=UrlQuery&StudyUnitId=3faf4c30-a0d5-4794-8c2b-9ee7158a2ce5 ja skrollaat siihen rikosoikeuden kurssin kohdalle, niin näät kurssikuvauksen.

    VastaaPoista
  15. Miten mä en oo ennen tajunnut tuota?! Kunnon putkiaivoajattelu on taas ollut valloillaan... Eihän tuo maksa kun suunnilleen saman verran kuin matkat Joensuuhun ja takaisin, kiitos hurjasti tästä vinkistä!

    VastaaPoista
  16. Mä oon katsos perehtynyt näiden verkko-opintojen ihmeelliseen maailmaan! ;) Eli tutkinto-opiskelijat saavat kai 50% alennuksen noista hinnoista riippuen kurssista. Kun ilmoittaudut sille kurssille verkossa, niin laitat siihen kohtaan, että oot tutkinto-opiskelijana, niin lasku tulee pienempänä ;)

    http://www.aducate.fi/ilmoittautuminen -> ilmoittaudu opiskelijaksi. Sitten tulee postissa se kurssin salasana sille kurssille, niin pääsee aloittamaan marraskuussa.

    VastaaPoista
  17. toinen aloittaja 20114. elokuuta 2011 klo 13.33

    Viime vuonna joulukuussa kysyttiin finanssioikeudessa marginaaliveroastetta, luovutusvoittoverotusta ja kolmatta pikkukysymystä en muista. Vastaustila oli rajoitettu, 10 riviä per kysymys. Sitten oli rastiruutuun tehtäviä joku parisenkymmentä? Tyyliin, pääomaveroprosentti on 30% tai valtion budjetti vahvistetaan suuressa valiokunnassa oikein/väärin. Vääristä vastauksista ei tullut miinuspisteitä. Toivottavasti tästä oli vähän apua.

    VastaaPoista
  18. Toinen aloittaja 2011: Hei, kiitos tosi paljon noista vinkeistä, niin tietää vähän katsella niitä sillä silmällä.

    Ja noista koekysymyksistä sen verran, että niitä saattaa löytyä googlen välimuistista ja vanhoja (tämän kevään) luentorunkoja, jos laittaa vaikka halutun kurssin nimen ja sitten sinne loppuun "joensuu" tai "uef", ootko kokeillut? Yleensä, jos opettelee luentorungon ulkoa, niin saa tosi helposti kolmosen, mutta parempiin arvosanoihin vaaditaan sitä kirjaa. Ja ainakin ite oon huomannut, että luentorungon isoimmat kokonaisuudet ovat usein myös koekysymyksinä, eli siitä voinee jo jotain päätellä.

    Mikä tentti sulla on elokuussa? :)

    VastaaPoista
  19. toinen aloittaja 20114. elokuuta 2011 klo 13.55

    Yhtiöoikeuden perusteet, tosin se on nyt kiikun kaakun perunko ilmoittautumisen, kun turha tentinvalvontamaksua on maksaa, jos ei ehdi lukea. Mutta syyskuusta aloitan finanssioikeuden perus- ja aineopinnot. Ne on tän vuoden tavoitteena työn ja perheen ohella suorittaa, plus sitten noita kielikursseja muutama.

    VastaaPoista
  20. Ahaa, eli sullakin sitä urakkaa sitten riittää myöskin :)

    Mä koitin kanssa ihan kokeilemalla hakea noita yhtiöoikeuden vanhoja tenttikysymyksiä, mutta en kyllä löytänyt. Tuli vaan vastaan vanhoja luentomateriaaleja vuodelta 2009. Eli pitävät näköjään huolta siitä, että vahingossakaan ei tihku tietoa tenttikysymyksistä, heh!

    No, eikös tässä ole ihan sopivasti vielä aikaa lueskella siihen tenttiin... älä vielä luovuta! :)

    Mä vasta aloittelen nyt lukemaan tuohon finanssin tenttiin, joten mielenkiinnolla odottelen sitten tenttitulosta sen jälkeen.

    VastaaPoista
  21. Tuohon sun finanssioikeuteen löytyy se luentorunko weboodista ja se on tosiaan tiivistelmä tenttikirjasta. Mä googletin noita kysymyksiä myös ja suuntaa-antavia löytyy mm. Lex Ry:n sivuilta http://lex.anders.fi/node/71. Eihän nämä ole näitä Joensuun kysymyksiä, mutta jonkunlaisena mallina kuitenkin.

    VastaaPoista
  22. Joo, mulla on se luentorunko olemassa ja olen myös noita vanhoja tenttikysymyksiä googlaillut muutamana päivänä ja lähinnä on vastaan tullut Lapin ja stadin oikiksen kurssien tenttikysymyksiä.

    Ja sen havainnon olen tehnyt, että noiden muiden yliopistojen tenteissä pitää hallita kaikki nippelitieto ja meillä riittää ne kokonaisuudet... ainakin kun vertailee niitä tenttikysymyksiä samoista kursseista :D

    VastaaPoista
  23. nyt sinne pääsee jo ilmoittautumaan läsnäolevaksi :)

    VastaaPoista
  24. Hei, kiitti tiedosta, vähän siistiä! :D Kävin itse juuri kirjautumassa sinne! :D

    VastaaPoista

Jätä asiallinen viesti.